KAIVOKSILLE JA METALLEILLE
Puhdas kaivostuote
Kalkki on epätavallisen luonnonmukainen kemikaali kaivosteollisuudessa. Oikein hyödynnettynä sen ainutlaatuiset ja luonnolliset ominaisuudet ovat kullan arvoisia.
Kalkkituotteillamme on oma paikkansa kaivoksen koko elinkaaressa. Lisäksi meillä on pitkän kokemuksen tuoma perusteellinen osaaminen kalkin toiminnoista omassa kaivostoiminnassamme. Osaamisestamme kalkin käytöstä muissa käyttökohteissa on suuri hyöty, kun autamme sinua valitsemaan kalkin kaivostoiminnan eri vaiheisiin.
Yksi kalkin vahvoista puolista on pH:n säätely, mutta sitä hyödynnetään myös stabiloinnissa, ojituksessa, täytössä ja suodatuksessa. Sekä meidän kalkkikivemme että poltetut ja sammutetut kalkkituotteemme valitaan ja suunnitellaan maksimaaliseen toimintaan kaikissa kaivostoiminnan vaiheissa: kaivoksen rakentamisen aikana, kaivoksen elinaikana ja kaivostoiminnan lopettamisen jälkeen.
Aivan kuten kalkki on osa luonnon kiertokulkua, meidän kalkkituotteillamme on oma paikkansa kaivoksen koko elinkaaren aikana. Kalkin käytännöllisiä ja taloudellisia etuja hyödynnetään jokaisessa elinkaaren vaiheessa. Ennen kaikkea kalkilla säädellään pH:ta, mutta sillä on myös muita tärkeitä tehtäviä.
Rakentamisvaihe
Rakentamis- ja asennusvaiheessa kalkkituotteitamme käytetään maaperää vahvistavana ja stabiloivana materiaalina. Kalkkikivi on myös erinomainen rakennusmateriaali kaivosaltaille ja luo luonnollisen pH-säätelyn vedelle.
|
|

Toiminta
Oikean kalkkituotteen valinta voi merkittävästi sekä edistää kannattavuutta että parantaa ympäristön laatua. Kalkkikiven alhainen reaktiivisuus tekee siitä täydellisen pH:n hienosäätäjän rikastusprosesseihin, joissa voit tarkasti valvoa arvokkaiden metallien saostumista. Kalkilla säädellään myös prosessiveden pH:ta, jotta vesi voidaan käyttää uudelleen. Vesi käsitellään kalkilla pH-tasapainon palauttamiseksi sekä myrkyllisten metallien ja kemikaalien erottamiseksi ennen veden palautumista luontoon. Savukaasujen puhdistus on toinen käyttökohde, jossa kalkki näyttää kykynsä parantaa ympäristön laatua.
Jälkikäsittely
Kalkin käytöllä edistetään turvallisuutta että pienennetään ympäristövaikutuksia sekä toiminnan aikana että sen jälkeen. Kalkkia käytetään sekä pölynsitojana että täyttömaana käytöstä poistetuilla kaivosalueilla. Meillä on 40 vuoden kokemus luonnonkalkituksesta ja sen myötä erinomainen pätevyys kaivosvesien neutralisointiin.
|